Neljä hoitajaa. Vaadin jo etukäteen kaksinkertaisen esilääkityksen. Vaati kolme keskustelua puhelimessa. Kun mut otettiin vastaan, hoitaja sanoi: Ai sä olet SE. Yksi lääkäri. Vanha, väritön nainen, jota luulin hoitajaksi kunnes hän kätteli mua. Nimeä en muista. Puudutusaineen vuoro tuolissa istuen. Hoitaja näytti miten pidän kielestäni kiinni ettei se ole tiellä. Kielestä kiinnipito siirtyi ekan yrityksen jälkeen heti hoitajalle. Hyvä! Puudutusaineen uusi ruiskutus kurkkuun. Yskin, syljin. Vartin kuluttua uusi puudutusaineruiskutus kurkkuun, mahdollisimman syvälle. Hengitä samalla, että saadaan pudutusaine mahdollisimman syvälle. Yritin hengittää kylmää ainetta keuhkoihini ja sanoin että nyt se menikin paremmin, alan oppia. Kaoin, syljin. Nyt voit siirtyä tuolista makaamaan tähän pöydälle. Olin tokkurassa. Suuhun holkki. Happiviikset. Hoitajat puhuivat, kertoivat mitä tehdään. En tunnistanut kuka hoitaja puhui, luultavasti jokainen, vuorotellen, rauhallisesti ja ystävällisesti. Viimeksi kun mulla oli viikset, piirsin ne kulmakynällä, hiuksissani permanenttti ja päässä ylioppilaslakki., vappuna 1978. Eipä, on ollut sen jälkeenkin, jonkun leikkauksen jälkeen. Letku holkin kautta kurkkuun. En katsonut letkua. Syvemmälle. Tunsin tukehtuvani. Nostin polvet koukkuun, yritin ottaa letkusta kiinni, kymmenestä kädestä kiinni, yritin nousta, kädet pitivät mut hoitopöydällä, yritin huutaa holkin kautta Lopettakaa, lopettakaa, lopettakaa. He eivät lopettaneet. Hengitä nenän kautta, hengitä suun kautta, saat siitäkin happea, hengitä kevyesti ja rauhallisesti, älä hauko. Älä pure holkkia. Rauhoitu, rentoudu. Molemmilla sivuilla hoitajat sanoivat purista käsivarttani. Mahtoiko heille jäädä kauheat mustelmat. Laske jalat alas. Kaksi hoitajaa hieroivat olkapäitäni. Tukehtumisen tunne lakkasi, hoitaja sanoi, nyt pahin kohta on ohi. Laskin jalat ja kädet sivuilleni, rentoutin kehoni. Rentoutin mieleni. Olen turvassa, hyvässä hoidossa. Olin loukkaantunut kun he eivät päästäneet mua pois ja olin kiitollinen että mua autettiin. Tuijotin kattoa, en halunnut nähdä letkua. Letkun kautta ruiskutettiin lisää puudutusainetta eri keuhkoputken haaroihin -se oli kerrottu etukäteen, en tuntenut sitä. Mikään ei sattunut. Letku tuntui kurkussa, huomasin että sain muutettua sen asentoa kielelläni, työnsin sen toiseen sivuun suussani -ainakin luulen niin. Tämä on pian ohi, sanoi hoitaja, olet hienosti siinä. Lääkäri työnsi letkun läpi uuden pikkuletkun, vaikkakin pitkän, veti sen ulos ja työnsi taas uuden, huomasin sen hänen kätensä laajasta kaaresta sivusilmällä, otti koepaloja. Yskin jokaisen koepalan jälkeen. Niin luulen, niin mulle oli kerrottu että saattaa yskittää. Kuvittelin mielessäni miten pikkuruisia paloja, ne viljellään ja katsotaan mitä ovat. Mikä niiden nimi on, mitä tehtävää ne suorittavat. Näin vasemmalla toisen letkun, jossa kulki kirkkaanpunaista nestettä. Verta. Katsoin vielä enemmän vasemmalle, en halunnut nähdä sitä. En halunnut ajatella. Enkä halunnut sulkea silmiäni. Miksi katossa ei ollut mitään kuvia? Keräisivätkö ne liikaa bakteereita? Joku sanoi että nyt tämä on ohi, vedetään letku rauhallisesti ulos, otetaan holkki suusta pois. Voit nousta istumaan. Nousin, peitin kasvoni käsiini ja itkin. Rauhoituin nopeasti. Tunsin itseni loukatuksi. Ja kiitolliseksi. Joku hoitaja sanoi että tämän jälkeen emme varmaan tapaa. Toivottavasti emme! huudahdin. Hän yritti keventää, no, ehkä jossain muualla tapaamme. En muista yhdenkään hoitajan kasvoja. Enkä lääkärin kasvoja. Vain hämärästi. Sain hänestä heti vaikutelman että häneen voi luottaa, hän on asiallainen ja osaa työnsä.

Kysyin hoitajalta ennen toimenpidettä kertooko lääkäri mitä silmämääräisesti näki. Hän sanoi että voit itse kysyä tutkimuksen jälkeen. HAH! Varmaan, joo, niin.

En halua enää muistaa tätä. Mieleeni tuli, tältäkö raiskatulta tuntuu. Pidetään kiinni ja vaikka huudat lopeta kurkkusi käheäksi, he eivät lopeta. Eräs mies aikoi -mutta olisiko kuitenkaan, hän yritti samalla puhua mut ympäri- raiskata mut. Sanoin että veljeni tietää kuka olet ja että olet täällä. Jos raiskaat mut, hän tappaa sut. Olen kertonut sulle että hän on tappanut aiemminkin. Totesin silloin että mun raiskaaminen olisi helppoa, vaikka olen melko isokokoinen ja luulen olevani myös vahva.

Nähdessäni tupakoivia ihmisiä, mielestäni heidät jokainen pitäisi ottaa heti bronkoskopiaan, että tietäisivät mitä tekevät itselleen. Seuraavaksi on tietokonetomografia. Ottavatko he neulalla näytteitä keuhkoista? Mistä, kyljen läpikö? Aion ottaa esilääkityksen, itse kotona, kysymättä kenenltäkään mitään. Tämä on mun keho. Vai pitäisikö kertoa, jos kuitenkin se aiheuttaa varjoaineen kanssa jotain yllättävää. Pitäisikö mun nyt hankkia tukihenkilö syöpäyhdistyksen kautta?

Kenet pyydän kanssani kuulemaan tulokset 10.2.2012?  Voisiko Katja pyytää jonkun kuvaamaan tilanteen, lääkärin puheen? Kuvaaja ei voi olla Katja. Onko kuvaaminen kiellettyä? Millä perusteella, jos on?

Dg on nyt R91. Keuhkon poikkeava kuvantamislöydös. Röntgenkuvasta.